Kokkolan Suurteollisuusalueyhdistys ry

Suurteollisuusalueen yritykset ryhtyivät 2000-luvun puolivälissä järjestelmälliseen yhteistyöhön perustamalla Kokkolan Suurteollisuusalueyhdistyksen (tuttavallisemmin KIP ry). Yhdistys perustettiin vuonna 2006. Järjestäytymisen taustalla vaikuttivat muutokset, joita osattiin odottaa Kemiran ja Outokummun lähtiessä alueelta. Tärkeimpiä yhdistyksen toiminnan osa-alueita ovat turvallisuus- ja ympäristöasiat, joiden korkean tason ansiosta Kokkolalla on hyvä maine kemianteollisuuden sijoittumispaikkana. Lisäksi yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä koulutusasioissa alueen koulutus- ja tutkimuslaitoksien kanssa. Jäsenyrityksiä yhdistyksessä on tällä hetkellä 27. Yhdistykseen jäseneksi voidaan hyväksyä oikeuskelpoinen yhteisö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja harjoittaa toimintaa Kokkolan suurteollisuusalueella. Jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.

Yhdistyksen keskeistä toimintaa on:

Kiinnostuitko jäsenyydestä, lue lisää!

HALLITUS

KIP ry:n hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Vuosikokous valitsee hallituksen jäsenet sekä hallituksen puheenjohtajan. Hallituksen kokoonpano vuonna 2024 on seuraavanlainen:


KIP TYÖRYHMÄT

Yhdistyksen alaisuudessa toimii kuusi aktiivista työryhmää. Työryhmien jäsenet koostuvat KIP ry:n jäsenyrityksien asiantuntijoista. Työryhmät ovat:

Työryhmien tavoitteena on tukea yhdistyksen keskeistä toimintaa eli edistää alueella toimivien yritysten välistä yhteistyötä, luoda synergiaa ja sitä kautta tehokkuutta toimintoihin. Työryhmät toimivat alueen sisällä myös loistavina tiedonvälityskanavina. Työryhmien toiminta edesauttaa alueelle sijoittuvien yritysten toiminnan käynnistymistä.

Työryhmien toimintaa ohjaa KIP:n alueen yhteinen aluestrategia.

 

ECSPP:n jäsen

KIP ry on ainoana suomalaisena ja pohjoismaisena jäsenenä mukana Euroopan laajuisessa organisaatiossa, nimeltään European Chemical Site Promotion Platform. ECSPP:n tarkoituksena on tukea ja vaalia Euroopan eri kemianteollisuuspuistojen välistä yhteistyötä ja kommunikointia, tavoitteena markkinoida Eurooppaa ulkolaisille investoreille.